Siirry pääsisältöön

Kiire kiire aina on...

Kiire ja paniikki. Kiireinen paniikki. Paniikkinen kiire. Sellainen on lapsiperheessä. Usein. Aina pitää ehtiä. Kouluun, neuvolaan, kerhoon, kylään, töihin... jne. Ollaan jo myöhässä. Usein. Hermoja kiristää. USEIN.

Kolmen pienen ihmisen, kahden aikuisen ja koiran taloudessa aikataulu on lupaus katastrofista. Kasvatusalan ammatistani huolimatta en ole onnistunut kasvattamaan lapsistani kovinkaan vikkeliä siirtymätilanteissa. Vaikka koko päivä olisi valuttu sohvalla hokemassa "muleioomitääntekemistä", niin lähdön hetkellä koululainenkin kiinnostuu vauvanleluista, ja hokema vaihtuu fraasimaiseen, täysin tyhjiin lupauksiin perustuvaan "ihankohta" -ilmaisuun. Keskimmäisellä on tyypillisesti juuri se yksi ja ainut oikea auto hukassa juuri silloin, ja ilman sitä ei vain voi lähteä. Jos jollain ihmeen konstilla (lue "lahjomalla keksillä/ peliajalla") saan isot valmiiksi, niin jokainen vauvan kanssa joskus lähtöä tehnyt voi vain arvata, mikä alkaa haista sillä hetkellä, kun olen hiki päässä (koska omat ulkovaatteet ovat olleet valmiiksi päällä koko ajan) noukkinut lattialta sata ja yksi kassia sekä vauvan kainaloon. Etenkin jos erehdyn ajattelemaan olevani kerrankin jossain ajoissa. Vaipan vaihdon aikana jompikumpi isommista on toki astunut lenkkareilla kuralätäkköön, joten välissä taltutan raivokohtauksen, haen kuivat sukat, ripustan märät kuivumaan, etsin uudet keliin sopivat kengät (jotka toki lapsen mielestä puristaa jalkaa) ja sitten nappaan syliini kassit ja vauvan. Kengät jalassa ja syli täynnä sitten tajuan, että koiralla ei ole vettä kupissa (koska tyhjensin sen hetkeksi vauvan kontattua siihen lähelle). Kun viimein liikutaan johonkin suuntaan ja lapset on pakattu, on pakko juosta vielä ovelle tarkistamaan, menikö se ovi lukkoon vai ei. Oven auki saavaa koiraa ei nimittäin kannata jättää kotiin, jollei lukitse ovea. Testattu on.

Kaikkea tätä ennen olen valmistellut lähtöä. Etsinyt lapsille ja itselle sopivat vaatteet. Pakannut vaipat, vaihtovaatteet, vauvan ruuat, tuliaiset jne., tarkistanut yläkerran portin olevan kiinni, ettei koira mene syömään  vaippoja roskiksesta (*huoh*), vienyt kalanrippeet pihan biojäteastiaan (koska koira osaa avata roskiksen ovet), etsinyt hukka-nimisessä jemmassa olevan kännykkäni, avaimet, lompakon, oikean auton avaimet, ehkä muistanut katsoa itsekin peiliin ja laskenut tarkalleen, että jokainen on syönyt sopiva aika sitten.

Kuva; pixabay.com

Ja sitten kuitenkin, olemme myöhässä. Ja hermo kiristyy. Perillä on jopa ystävällisesti neuvottu, että "lasten kanssa pitää vaan lähteä ajoissa niin ehtii" tai "valmistella kaikki hyvin niin lähtö on sujuva." Juu kuule, kiitos tästä vinkistä, ei käyny itellä mielessä.. Täytyy kylläkin myös todeta, että en olisi itsekään arvannut, että isomman perheen liikuttelu on oikeasti aikamoista tähtitiedettä. Ennen kuin olen tässä. Ja silti jotain aina unohtuu. Siinä mielessä nuo hyvää tarkoittavat, mutta silti hieman alentuvasti sanotut "vinkit" ymmärtää, ilman lapsia tuskin itsekään ymmärtäisin, mikä tästä tekee niin kiireistä.

Ylen juttu kiireen vähentämisestä  osui silmiini illalla. Työelämässä tämä on pitkään ollut minulla tavoitteena. Kiire aiheuttaa turhaa kireyttä ja stressiä, ja itse olen todella altis sille. Jos joku kuvittelee, että ihmisestä saa parhaan työpanoksen esiin kiireen luoman paineen avulla, niin metsään menee pahasti. Omakohtaisen empiirisen ihmiskokeen perusteella voin sanoa, että kiireen avulla saa rauhallisestakin ihmisestä esiin stressaantuneen ja keskittymiskyvyttömän tyypin.

Niinpä olen jo pidemmän aikaa koettanut hallita tätä kiirettä. Haastavaa se on siksi, että olen ihminen, joka on, tai siis ennen oli, aina ajoissa kaikkialla. Nyt "anteeksi, me ollaan vähän myöhässä" -lausetta ei jaksa aina edes jatkaa pidemmälle, koska esim. yksittäistä myöhästymiseen johtavaa syytä ei vain ole, on vain kasa kaaosta, johon ei tee mieli enää palata. Kiristävän kiirestressin jälkeen, myöhässä, on ihaninta mennä toiseen monilapsiseen pikkulapsiaikaa elävään perheeseen, jossa kukaan ei jaa vinkkejä, vaan nyökyttelee aidon ymmärtäväisesti. Koska siellä eletään sitä samaa samaan aikaan ja tiedetään, että tässä elämäntilanteessa kaikki ei ole pelkästään organisointikyvystä ja tahdosta kiinni.

Onnistunut selfie tältä aamulta.
(Oikeasti kuva; pixabay.com)
Kuitenkin, viime kädessä, oma kiire ja stressi on vain omissa käsissä. Itselläni se on usein turhaa, ajattelen ihan liikaa muiden odotuksia, vaikkei aikataulu tosiasiassa edes olisi niin tiukka.

Vielä koittaa aika, kun lähteminen onkin helpompaa. Ja aika, joka kultaa muistot ja saa minut jakelemaan "pikku vinkkisiä" lasten kanssa lähtemiseen, aivan kuin itse sen olisin aina saanut sujumaan kuin tanssia vain. 😂

Oikeasti toivon, että osaisin olla empaattisempi aidosti. Sekin on taitolaji.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattu "hitti"pipo

Käsitöistä suurin suosikkini on aina ollut virkkaus. Pienenä virkkasin nalleja ja muita eläinhahmoja ja lahjoittelin niitä tuttaville. Mummollani on jopa vielä tallessa virkkaamani pieni nalle! Olen virkannut barbeille vaatteita, pieniä liinoja, kaulahuiveja, boleron, lapasia ja myös ennen ensimmäistä lasta ihanan valkoisen "pitsi"mekon, joka on edelleen tallessa.

Törmäsin jo kesällä Lämmin Ilo -blogissa helpon kuuloiseen pipoon, jonka ohjeen laitoin korvan taa. Tämä pipo on superhelppo virkattava. Toteutus sitten venyikin, kun kaiken muun säätämisen keskellä jo lankojen ostamisen muistaminen on suhteellisen hankalaa, kun kauppaan en pääse lähtemään ihan tuosta noin vain.
Tämänhän oikeasti virkkaa vaikka yhdeltä istumalta, mutta mulla meni pari viikkoa, koska joka ilta ei jaksanut lasten nukuttamisen jälkeen muuta kuin maata sohvalla aivolevolla. Virkkaamisen aloittaminen tuntui myös olevan oivallinen keino herättää vauva, huolimatta siitä, että hänet oli hetkeä aiemmin tiss…

Lukisinko vauvalle? Miksi ihmeessä, sehän vain huitoo ja syö kirjan?

Miksi lukisin pienelle vauvalle? "Eihän se ymmärrä, sanoja eikä kuvia, saati juonellista tarinaa. Tosi ärsyttävää, kun vauva ei kuuntele ja vain repii sivuja ja tunkee niitä suuhun. Tosi outoa, kun tuttavaperheen äiti väittää, että 8 kk:n ikäisellä voi olla jo oma lempikirja." Tällaisiin kommentteihin törmäsin lukiessani erään foorumin keskusteluja.

Jotenkin sitä elää sellaisessa kuplassa, että kaikille olisi itsestään selvää, että lukeminen vauvalle ja lapselle ei voi olla kuin hyvä ja hyödyllinen asia. On herättävää kurkata siitä kuplasta pihalle. Nyt koitan sitten kerätä tähän ajatuksia, miksi vauvalle, ihan pienellekin, lukeminen on täyttä kultaa ja kerryttää vain hyviä asioita.


"Eihän se tajua siitä mitään, kun ei vielä ymmärrä sanoja." 
Vaikka vauva ei puhu, pienenä ei ymmärrä sanoja eikä reagoi niihin aikuiselle havaittavalla tavalla, kannattaa silti muistaa, että aivoissa tapahtuva kielen kehitys alkaa jo sikiöaikana. Pieni itseensä käpertynyt vauva, joka nä…

Lapsuus ilman rajoja - pohdintaa LIV:n dokumentista

Tänään LIV:llä esitettiin brittidokumentti "Lapsuus ilman rajoja". Ennakkoasenteestani huolimatta olin monessa kohtaa samaa mieltä dokumentissa haastateltujen perheiden kanssa. Toki myös eri mieltä, tai vähintäänkin pohtivaisella kannalla joissain asioissa.

Dokumentissa haastateltiin perheitä, joissa lapsilla "ei ollut sääntöjä". Toki tämäkin riippuu määritelmästä, toisessa perheessä kuitenkin pidettiin kiinni ruoka- ja nukkuma-ajoista, jotka omissa laskuissani ovat myös sääntöjä. Toisessa, seitsenlapsisessa perheessä taas lapset saivat mennä, syödä ja nukkua silloin, kun heistä siltä tuntui. Yhteistä perheille oli lähinnä se, että he eivät laittaneet lapsiaan kouluun. Dokumentin nimi olisi osuvammin "Lapsuus ilman koulua". Hieman hämmensi myös se, että Britanniassa kukaan ei valvo opetussuunnitelman noudattamista eikä sitä edes TARVITSE kotikoulussa noudattaa. Dokumentin mukaan riittää, että vanhemmat antavat tarvittavat taidot ja tiedot. Tästä toki aihe…