Siirry pääsisältöön

Sydänjoulukoriste ilman liimaa (vaihe vaiheelta kuvaohje)

Kotona oli vuosia kaupasta ostetussa valmispakkauksessa ihana ohje, jossa ruotsalaishenkiset joulukoristeet taiteltiin ilman liimaa kasaan kartonkisuikaleista. No, menin sitten kokeilemaan koristelakkapurkin toimivuutta, ja suihkin lakkaa sitten siihen ohjeeseen epähuomiossa. Ohje veti läpimäräksi ja meni roskiinheittokuntoon..


Onneksi ohjeen voi laittaa blogiin, kun vielä muistan, miten nämä tehtiin. Eli tässä kuvallinen ohje sydämen tekoon (Söpön tähden ohje TÄSSÄ).

1. Tarvitset neljä tasapaksua suikaletta, n. 40 cm pituudeltaan. Taita suikaleet keskeltä kahtia.
2. Leikkaa suikaleiden päät vinoiksi.

3.Pujota suikaleet kuvan mukaisesti toistensa lomitse (suikaleen molemmat päät menevät aina toisen suikaleen läpi).
4. Vedä tiukaksi, jotta näyttää tältä.

5. Taita kuvan mukaisesti suikaleen toinen osa keskiruudun yli. Terävät taitokset saavat lopputuloksesta siistin!

6. Asettele taitettu suikale tarkasti linjojen mukaan.

7. Taita sitten samalla tavoin vasemman puoleinen päällimmäinen suikale.

8. Ja vielä seuraava suikale (vastapäivään mennen).

9. a) Neljänneltä sivulta suikaletta ei taitetakaan enää samoin kuin kolmea edellistä. Nosta päällimmäisen suikaleen pää ja taivuta sitä kohti keskuskuviota....

9. b)....ja sujauta se ylhäältä alussa taivutetun suikaleen alle. Vedä pitkälle.

9. c) Nyt näyttää tältä!



10. a) Jatka alkukohdan yksinäiseksi jääneellä liuskalla. Taivuta se viereisen liuskan edessä olevan neliön alle (kts. alla oleva kuva).

10. b) Kas näin! Sujauta liuska neliön ali niin, että osa siitä jää kaareksi (sydämen toinen puoli). Eli älä vedä liuskaa kokonaan läpi! (Kts. alla oleva kuva!)

11. Tee sama keskusneliön vasemmanpuoleiselle liuskalle.


12. Leikkaa loppuosa juuri sujauttamastasi liuskasta pois keskusneliön reunaa pitkin.

13. Ota leikatun liuskan kohdalla oleva liuska ja taita se vastakkaiselle puolelle. Tee hyvä taitos!


14. Leikkaa liuska (kannattaa leikata hiukan vinoon) keskusneliön ulkoreunan kohdalta. 


15. Sujauta leikkaamasi liuska ulommaisen pikkuneliön alle (kauhean vaikea keksiä, miten sanoittaa näitä ohjeita :D)

Nyt näyttää tältä!

16. Tee sama sydämen oikeanpuoleisesta kaaresta lähtevälle liuskalle.

17. Kas näin!

18. Ja sitten näin!


Nyt näyttää siis tältä. Käännä työ!

Työ käännetään...

..ja tehdään sama sydänten kaarille toisella puolen. (kuvasta 10. alkaen)
Ja loppusilaus ja sydän on valmis! 
Jos tähän haluaa laittaa narun ripustamista varten, onnistuu se helpoiten liimalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP3 Virpomisvitsan koristeet pääsiäisenä 2018

Joka vuosi ajattelen, että tämä vuonna tehdään vitsat ajoissa. Joka vuosi ne tehdään hiki hatussa illalla ennen virpomisaamua. Ja perinteistähän ei luovuta, joten tänään paperisilppu lentää ja EriKeeperiä löytyy jännittävistä paikoista meidän keittiössä (koska askarrellaan tässä perhekokoon suhteutettuna pienehkössä keittiössä). Höyhenet laitoin boikottiin eettisistä syistä, koska se valinta on helppo tehdä. Höyhenet on helppo jättää pois, eivätkä valmiit vitsat itke niiden perään. Sitä paitsi olen aina inhonnut niiden kiinnittämistä! Rautalankaa on lasten kanssa hankala kieputtaa, käytännössä sen teen aina minä, ja teipillä kiinnitetyt löytyvät virpomisreitiltä oksien jääden täyteen läpinäkyvää teippiä. Tänä vuonna meillä TOP 3 koristeeksi vitsoihin päätyivät: 1. Taitellut haitaramadot, tai ajankohtaisemmin karvamadot: Haitarimato tehdään liimaamalla kaksi paperisuikaletta L-kirjaimen muotoon ja sitten taittelemalla vuorotellen suikale toisen päälle. Loppuun taas tilkka li

Rusetti-piñata ja helppo rusetinsolmimisohje

Ystäväni lapsella on tyttären 5-v synttäriteemana hauskasti rusetti. Tein sankarille lahjaksi paperimassasta piñatan, jonka hajoittamisesta omat lapset ovat koko tekoprosessin ajan haaveilleet. "Äiti, saanko lyödä ton mäsäksi?" on ollut usein kysytty kysymys viikon ajan, kun tämä on eri vaiheissaan ja työvälineineen "koristanut" meidän keittiönpöytä.  Aiemmin olen tehnyt jo jutun  omien lasten lohikäärme- ja autopiñatoista . Näitä on hauska tehdä! Piñata on koristeltu ruseteilla ja kultahileellä. Sisällöksi valitsin tällä kertaa kettukarkit ja pienet vaahtokarkit. Jätin ne pusseihinsa, mutta tein pusseihin pienet raot, jotta ilma pääsee ulos ja näin sain karkkipussit pienemmästä raosta mahtumaan piñatan sisään. Tästä piñatan teko alkaa: Erikeeperiä sekoitettuna lämpimään veteen, johon kastetaan sanomalehden suikaleet. Tämän jälkeen ne liimaillaan puhalletun ilmapallon päälle. Pallo kannattaa laittaa esim. rasian päälle, jottei se liimaudu pöytään. Tein ka

Sormiruokailijan äidinmaitoiset omenapiirakat

Tätä reseptiä varten tein pari epäonnistunuttakin kokeilua, jotka nekin kyllä upposivat meidän hyvin syövän pikkuneidin suihin hyvällä ruokahalulla. En ollut kuitenkaan itse tyytyväinen koostumukseen, mutta tämä kehittely tuntui nyt tuottavan tulosta. Varmasti olisin löytänyt ihan hyvän reseptin netin syövereistäkin, sillä tuskin olen ihan ainoa sormiruokakokkailija, mutta oikeasti minulle on helpompi nopeasti ruuan tekemisen ohessa testata äkkiseltään omaa päähänpistoani, kuin paneutua tutkimaan nettiä. Vähän oudoltahan tämä näin kirjoitettuna näyttää, mutta näin se vain on 😁. Muffinsseista tuli ihanan kuohkeita ja aidon muffinssin oloisia 😍. Ohje on tietysti sokeriton ja tehty mihinkäs muuhun, kuin omaan äidinmaitooni, jota pakastimesta kovaa vauhtia koetan hyötykäyttää. Omenamuffinssit äidinmaitoon  (n. 4 kpl) Puolikas banaani 1 kananmuna 3 rkl vehnäjauhoja 3 rkl vauvan hienoa kaurapuurojauhetta 1/4 tl eli ihan pieni ripaus leivinjauhetta 3 rkl äidinmaitoa 1 rkl ö