Monella paikkakunnalla on erilaisia kerhovaihtoja kotona päiväänsä viettävälle kotivanhemmalle ja lapsille. Jotkut käyttävät palveluja ahkerammin (kuten me) ja joillekin kerhoihin meneminen on ehdoton ei. Onneksi ei tietenkään ole mikään pakko kerhoon mennä, mutta yleensä ehdoton nounou pohjautuu kokemukseen tai ennakkoasenteeseen siitä, että porukkaan on vaikea päästä mukaan.
Ensimmäisen kanssa kerhoon lähtemisessä oli kynnys, oikeastaan en edes ajatellutkaan sinne meneväni. Oli sellainen olo, että "eihän vauvan kanssa ole järkeä kerhoilla, kun ei se tee siellä mitään", mikä on kyllä sittemmin moni tavoin vääräksi todistettu ajatus. Ensinnäkin kerhoilu, vaikka onkin kivaa lapsille, hoitaa eniten äidin päätä. Vaikka toisinaan väsymys houkuttaa jäämään kotiin ja sosiaalisuus tuntuu uuvuttavalta ajatuksena, on kerhossa aina ollut kivaa ja juttuseuraa on löytynyt. Mielialakin on parempi, kun on saanut jutella aikuisten kanssa välillä, vaikkakin jutut monesti lapsissa pyörivät. Toisekseen, meidän 10 kk kyllä tekee kerhossa jo paljon! Hän konttaa, leikkii innoissaan uusilla leluilla, ottaa kontaktia ja seurailee muiden touhuja. Ja on superväsynyt kerhon jälkeen. Varmasti paljon mukavia, vähän jännittäviä ja uusia asioita kohtaa vauvakin kerhossa.
Vaikka uuteen kerhoon mennessä varmaan jokaisella käy mielessä, että löytääköhän sieltä juttuseuraa ja pääseekö porukkaan mukaan ( koska kaikkien mielikuvissahan muut ovat aina tiivis porukka ja itse on aina se ulkopuolinen - ja samassa ryhmässä monestakin ihmisestä voi tuntua tältä!), on lasten kanssa kuitenkin aika helppo mennä uusien ihmisten äärelle. Ensinnäkin lapsi tai lapset alkavat yleensä aika hyvin touhuamaan uudessakin tilanteessa, jolloin on luonnollista mennä touhuiluun mukaan. Paikalla omia lapsiaan seurailemassa on usein muitakin aikuisia, ja jutuille pääsee lasten kautta. Aremmankin lapsen kanssa voi sylikkäin tulla leikkipiirin lähelle seurailemaan. Jos itsekin kaipaa vähän tunnusteluaikaa uusiin ihmisiin, voi omaan lapseen aina mukavasti uppoutua hetkeksi ja seurailla muita sivumpaa, ilman, että kukaan ihmettelee aikuisen käytöstä. Verrattaen helpompaa, kuin jos yksin menisi uuteen aikuisporukkaan vain istuskelemaan, paine alkaa keskustella olisi vähän isompi.
Monesti uuteen kerhoon menijöitä arveluttaa se, miten jutuille toisten kanssa pääsee. Lapset ovat tässäkin käteviä mukana; "Minkäs ikäinen tää sun tyttö on?", "Onpa kiva paita sun pojalla, mistä se on?" tai "Teillä taidetaan tykätä askarrella" tms. ystävälliset kysymykset avaavat mukavasti keskusteluyhteyden, kukapa ei lapsistaan tykkäisi jutella? Lapsiin liittyvien aiheiden kautta päästään yleensä juttelemaankin sitten taloista, asumisesta, lemmikeistä, harrastuksista jne.
Toki kerhossa voi tulla myös kokemus, että "ei kuulu porukkaan". On toki myös etenkin pidempään kerhossa käyneiden ja kerhon mahdollisten vetäjien vastuulla ottaa uudetkin jäsenet huomioon. Vaikka kerhosta on ihana saada "oma porukka ", olisi hyvä uuden tuttavuuden saapuessa kerhoon avata sitä porukkaa edes sen verran, että uudellekin jäsenelle tulisi tervetullut olo. Uuden kaverin huomioimista toivotaan lapsiltakin, joten aikuisetkin sen varmasti hallitsevat. Ja toki myös tulijalla on oma vastuunsa, avoimella mielellä pääsee jo pitkälle. Ja jos joskus ei huvita olla sosiaalinen huonosti nukutun yön jäljiltä, voi lasten antaa leikkiä ja tyytyä hörppimään kahvia seuraillen touhuja. Sosiaalisuus ei ole pakko, ja väsymyksen pienten lasten kanssa ymmärtänevät kaikki normaalilla empatiakyvyllä varustetut vanhemmat.
Kunnan järjestämiä perhekerhoja ja -kahviloita, seurakunnan kerhoja, MLL:n kerhoja sekä muita kotona oleville äideille/isille seuraa tarjoavia ja lapsille kotipäivään vaihtelua tuovia tahoja en voi omalla kokemuksellani kuin suositella! Meille on nyt kehittynyt kunnon kerhorutiini, on keskimmäisen omaa virikekerhoilua sekä perhekerhoa ja -kahvilaa koko kotiporukalle. Kerhot ovat tarjonneet uusia kavereita ja tuttavuuksia niin minulle kuin lapsillekin. Suurinta antia ovat olleet lapsen kehittyneet kaveritaidot ja valmiit aamupalat ja kahvit. Ihaninta on saada vain rennosti oleilla aamupalan ja leikkien äärellä. Mitään erityisohjelmaa en ole itse kaivannut, pienet vapaaehtoiset askartelut ovat toki olleet mukavia. Vaikka työelämään onkin jossain vaiheessa kiva mennä, tulen kyllä kaipaamaan näitä kerhoja!
 |
| Kerhossa oli haarukkapainantaa. |
Ensimmäisen kanssa kerhoon lähtemisessä oli kynnys, oikeastaan en edes ajatellutkaan sinne meneväni. Oli sellainen olo, että "eihän vauvan kanssa ole järkeä kerhoilla, kun ei se tee siellä mitään", mikä on kyllä sittemmin moni tavoin vääräksi todistettu ajatus. Ensinnäkin kerhoilu, vaikka onkin kivaa lapsille, hoitaa eniten äidin päätä. Vaikka toisinaan väsymys houkuttaa jäämään kotiin ja sosiaalisuus tuntuu uuvuttavalta ajatuksena, on kerhossa aina ollut kivaa ja juttuseuraa on löytynyt. Mielialakin on parempi, kun on saanut jutella aikuisten kanssa välillä, vaikkakin jutut monesti lapsissa pyörivät. Toisekseen, meidän 10 kk kyllä tekee kerhossa jo paljon! Hän konttaa, leikkii innoissaan uusilla leluilla, ottaa kontaktia ja seurailee muiden touhuja. Ja on superväsynyt kerhon jälkeen. Varmasti paljon mukavia, vähän jännittäviä ja uusia asioita kohtaa vauvakin kerhossa.
Vaikka uuteen kerhoon mennessä varmaan jokaisella käy mielessä, että löytääköhän sieltä juttuseuraa ja pääseekö porukkaan mukaan ( koska kaikkien mielikuvissahan muut ovat aina tiivis porukka ja itse on aina se ulkopuolinen - ja samassa ryhmässä monestakin ihmisestä voi tuntua tältä!), on lasten kanssa kuitenkin aika helppo mennä uusien ihmisten äärelle. Ensinnäkin lapsi tai lapset alkavat yleensä aika hyvin touhuamaan uudessakin tilanteessa, jolloin on luonnollista mennä touhuiluun mukaan. Paikalla omia lapsiaan seurailemassa on usein muitakin aikuisia, ja jutuille pääsee lasten kautta. Aremmankin lapsen kanssa voi sylikkäin tulla leikkipiirin lähelle seurailemaan. Jos itsekin kaipaa vähän tunnusteluaikaa uusiin ihmisiin, voi omaan lapseen aina mukavasti uppoutua hetkeksi ja seurailla muita sivumpaa, ilman, että kukaan ihmettelee aikuisen käytöstä. Verrattaen helpompaa, kuin jos yksin menisi uuteen aikuisporukkaan vain istuskelemaan, paine alkaa keskustella olisi vähän isompi.
Monesti uuteen kerhoon menijöitä arveluttaa se, miten jutuille toisten kanssa pääsee. Lapset ovat tässäkin käteviä mukana; "Minkäs ikäinen tää sun tyttö on?", "Onpa kiva paita sun pojalla, mistä se on?" tai "Teillä taidetaan tykätä askarrella" tms. ystävälliset kysymykset avaavat mukavasti keskusteluyhteyden, kukapa ei lapsistaan tykkäisi jutella? Lapsiin liittyvien aiheiden kautta päästään yleensä juttelemaankin sitten taloista, asumisesta, lemmikeistä, harrastuksista jne.
Toki kerhossa voi tulla myös kokemus, että "ei kuulu porukkaan". On toki myös etenkin pidempään kerhossa käyneiden ja kerhon mahdollisten vetäjien vastuulla ottaa uudetkin jäsenet huomioon. Vaikka kerhosta on ihana saada "oma porukka ", olisi hyvä uuden tuttavuuden saapuessa kerhoon avata sitä porukkaa edes sen verran, että uudellekin jäsenelle tulisi tervetullut olo. Uuden kaverin huomioimista toivotaan lapsiltakin, joten aikuisetkin sen varmasti hallitsevat. Ja toki myös tulijalla on oma vastuunsa, avoimella mielellä pääsee jo pitkälle. Ja jos joskus ei huvita olla sosiaalinen huonosti nukutun yön jäljiltä, voi lasten antaa leikkiä ja tyytyä hörppimään kahvia seuraillen touhuja. Sosiaalisuus ei ole pakko, ja väsymyksen pienten lasten kanssa ymmärtänevät kaikki normaalilla empatiakyvyllä varustetut vanhemmat.
Kunnan järjestämiä perhekerhoja ja -kahviloita, seurakunnan kerhoja, MLL:n kerhoja sekä muita kotona oleville äideille/isille seuraa tarjoavia ja lapsille kotipäivään vaihtelua tuovia tahoja en voi omalla kokemuksellani kuin suositella! Meille on nyt kehittynyt kunnon kerhorutiini, on keskimmäisen omaa virikekerhoilua sekä perhekerhoa ja -kahvilaa koko kotiporukalle. Kerhot ovat tarjonneet uusia kavereita ja tuttavuuksia niin minulle kuin lapsillekin. Suurinta antia ovat olleet lapsen kehittyneet kaveritaidot ja valmiit aamupalat ja kahvit. Ihaninta on saada vain rennosti oleilla aamupalan ja leikkien äärellä. Mitään erityisohjelmaa en ole itse kaivannut, pienet vapaaehtoiset askartelut ovat toki olleet mukavia. Vaikka työelämään onkin jossain vaiheessa kiva mennä, tulen kyllä kaipaamaan näitä kerhoja!
Kommentit
Lähetä kommentti
Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin. :)