Siirry pääsisältöön

Kotiäitinä kerhoon vai ei?

Monella paikkakunnalla on erilaisia kerhovaihtoja kotona päiväänsä viettävälle kotivanhemmalle ja lapsille. Jotkut käyttävät palveluja ahkerammin (kuten me) ja joillekin kerhoihin meneminen on ehdoton ei. Onneksi ei tietenkään ole mikään pakko kerhoon mennä, mutta yleensä  ehdoton nounou pohjautuu kokemukseen tai ennakkoasenteeseen siitä, että porukkaan on vaikea päästä mukaan.

Kerhossa oli haarukkapainantaa. 


Ensimmäisen kanssa kerhoon lähtemisessä oli kynnys, oikeastaan en edes ajatellutkaan sinne meneväni. Oli sellainen olo, että "eihän vauvan kanssa ole järkeä kerhoilla, kun ei se tee siellä mitään", mikä on kyllä sittemmin moni tavoin vääräksi todistettu ajatus. Ensinnäkin kerhoilu, vaikka onkin kivaa lapsille, hoitaa eniten äidin päätä. Vaikka toisinaan väsymys houkuttaa jäämään kotiin ja sosiaalisuus tuntuu uuvuttavalta ajatuksena, on kerhossa aina ollut kivaa ja juttuseuraa on löytynyt. Mielialakin on parempi, kun on saanut jutella aikuisten kanssa välillä, vaikkakin jutut monesti lapsissa pyörivät. Toisekseen, meidän 10 kk kyllä tekee kerhossa jo paljon! Hän konttaa, leikkii innoissaan uusilla leluilla, ottaa kontaktia ja seurailee muiden touhuja. Ja on superväsynyt kerhon jälkeen. Varmasti paljon mukavia, vähän jännittäviä ja uusia asioita kohtaa vauvakin kerhossa.

Vaikka uuteen kerhoon mennessä varmaan jokaisella käy mielessä, että löytääköhän sieltä juttuseuraa ja pääseekö porukkaan mukaan ( koska kaikkien mielikuvissahan muut ovat aina tiivis porukka ja itse on aina se ulkopuolinen - ja samassa ryhmässä monestakin ihmisestä voi tuntua tältä!), on lasten kanssa kuitenkin aika helppo mennä uusien ihmisten äärelle. Ensinnäkin lapsi tai lapset alkavat yleensä aika hyvin touhuamaan uudessakin tilanteessa, jolloin on luonnollista mennä touhuiluun mukaan. Paikalla omia lapsiaan seurailemassa on usein muitakin aikuisia, ja jutuille pääsee lasten kautta. Aremmankin lapsen kanssa voi sylikkäin tulla leikkipiirin lähelle seurailemaan. Jos itsekin kaipaa vähän tunnusteluaikaa uusiin ihmisiin, voi omaan lapseen aina mukavasti uppoutua hetkeksi ja seurailla muita sivumpaa, ilman, että kukaan ihmettelee aikuisen käytöstä. Verrattaen helpompaa, kuin jos yksin menisi uuteen aikuisporukkaan vain istuskelemaan, paine alkaa keskustella olisi vähän isompi.

Monesti uuteen kerhoon menijöitä arveluttaa se, miten jutuille toisten kanssa pääsee. Lapset ovat tässäkin käteviä mukana; "Minkäs ikäinen tää sun tyttö on?", "Onpa kiva paita sun pojalla, mistä se on?" tai "Teillä taidetaan tykätä askarrella" tms. ystävälliset kysymykset avaavat mukavasti keskusteluyhteyden, kukapa ei lapsistaan tykkäisi jutella? Lapsiin liittyvien aiheiden kautta päästään yleensä juttelemaankin sitten taloista, asumisesta, lemmikeistä, harrastuksista jne.

Toki kerhossa voi tulla myös kokemus, että "ei kuulu porukkaan". On toki myös etenkin pidempään kerhossa käyneiden ja kerhon mahdollisten vetäjien vastuulla ottaa uudetkin jäsenet huomioon. Vaikka kerhosta on ihana saada "oma porukka ", olisi hyvä uuden tuttavuuden saapuessa kerhoon avata sitä porukkaa edes sen verran, että uudellekin jäsenelle tulisi tervetullut olo. Uuden kaverin huomioimista toivotaan lapsiltakin, joten aikuisetkin sen varmasti hallitsevat. Ja toki myös tulijalla on oma vastuunsa, avoimella mielellä pääsee jo pitkälle. Ja jos joskus ei huvita olla sosiaalinen huonosti nukutun yön jäljiltä, voi lasten antaa leikkiä ja tyytyä hörppimään kahvia seuraillen touhuja. Sosiaalisuus ei ole pakko, ja väsymyksen pienten lasten kanssa ymmärtänevät kaikki normaalilla empatiakyvyllä varustetut vanhemmat.

Kunnan järjestämiä perhekerhoja ja -kahviloita, seurakunnan kerhoja, MLL:n kerhoja sekä muita kotona oleville äideille/isille seuraa tarjoavia ja lapsille kotipäivään vaihtelua tuovia tahoja en voi omalla kokemuksellani kuin suositella! Meille on nyt kehittynyt kunnon kerhorutiini, on keskimmäisen omaa virikekerhoilua sekä perhekerhoa ja -kahvilaa koko kotiporukalle. Kerhot ovat tarjonneet uusia kavereita ja tuttavuuksia niin minulle kuin lapsillekin. Suurinta antia ovat olleet lapsen kehittyneet kaveritaidot ja valmiit aamupalat ja kahvit. Ihaninta on saada vain rennosti oleilla aamupalan ja leikkien äärellä. Mitään erityisohjelmaa en ole itse kaivannut, pienet vapaaehtoiset askartelut ovat toki olleet mukavia. Vaikka työelämään onkin jossain vaiheessa kiva mennä, tulen kyllä kaipaamaan näitä kerhoja!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP3 Virpomisvitsan koristeet pääsiäisenä 2018

Joka vuosi ajattelen, että tämä vuonna tehdään vitsat ajoissa. Joka vuosi ne tehdään hiki hatussa illalla ennen virpomisaamua. Ja perinteistähän ei luovuta, joten tänään paperisilppu lentää ja EriKeeperiä löytyy jännittävistä paikoista meidän keittiössä (koska askarrellaan tässä perhekokoon suhteutettuna pienehkössä keittiössä). Höyhenet laitoin boikottiin eettisistä syistä, koska se valinta on helppo tehdä. Höyhenet on helppo jättää pois, eivätkä valmiit vitsat itke niiden perään. Sitä paitsi olen aina inhonnut niiden kiinnittämistä! Rautalankaa on lasten kanssa hankala kieputtaa, käytännössä sen teen aina minä, ja teipillä kiinnitetyt löytyvät virpomisreitiltä oksien jääden täyteen läpinäkyvää teippiä. Tänä vuonna meillä TOP 3 koristeeksi vitsoihin päätyivät: 1. Taitellut haitaramadot, tai ajankohtaisemmin karvamadot: Haitarimato tehdään liimaamalla kaksi paperisuikaletta L-kirjaimen muotoon ja sitten taittelemalla vuorotellen suikale toisen päälle. Loppuun taas tilkka li

Rusetti-piñata ja helppo rusetinsolmimisohje

Ystäväni lapsella on tyttären 5-v synttäriteemana hauskasti rusetti. Tein sankarille lahjaksi paperimassasta piñatan, jonka hajoittamisesta omat lapset ovat koko tekoprosessin ajan haaveilleet. "Äiti, saanko lyödä ton mäsäksi?" on ollut usein kysytty kysymys viikon ajan, kun tämä on eri vaiheissaan ja työvälineineen "koristanut" meidän keittiönpöytä.  Aiemmin olen tehnyt jo jutun  omien lasten lohikäärme- ja autopiñatoista . Näitä on hauska tehdä! Piñata on koristeltu ruseteilla ja kultahileellä. Sisällöksi valitsin tällä kertaa kettukarkit ja pienet vaahtokarkit. Jätin ne pusseihinsa, mutta tein pusseihin pienet raot, jotta ilma pääsee ulos ja näin sain karkkipussit pienemmästä raosta mahtumaan piñatan sisään. Tästä piñatan teko alkaa: Erikeeperiä sekoitettuna lämpimään veteen, johon kastetaan sanomalehden suikaleet. Tämän jälkeen ne liimaillaan puhalletun ilmapallon päälle. Pallo kannattaa laittaa esim. rasian päälle, jottei se liimaudu pöytään. Tein ka

Sormiruokailijan äidinmaitoiset omenapiirakat

Tätä reseptiä varten tein pari epäonnistunuttakin kokeilua, jotka nekin kyllä upposivat meidän hyvin syövän pikkuneidin suihin hyvällä ruokahalulla. En ollut kuitenkaan itse tyytyväinen koostumukseen, mutta tämä kehittely tuntui nyt tuottavan tulosta. Varmasti olisin löytänyt ihan hyvän reseptin netin syövereistäkin, sillä tuskin olen ihan ainoa sormiruokakokkailija, mutta oikeasti minulle on helpompi nopeasti ruuan tekemisen ohessa testata äkkiseltään omaa päähänpistoani, kuin paneutua tutkimaan nettiä. Vähän oudoltahan tämä näin kirjoitettuna näyttää, mutta näin se vain on 😁. Muffinsseista tuli ihanan kuohkeita ja aidon muffinssin oloisia 😍. Ohje on tietysti sokeriton ja tehty mihinkäs muuhun, kuin omaan äidinmaitooni, jota pakastimesta kovaa vauhtia koetan hyötykäyttää. Omenamuffinssit äidinmaitoon  (n. 4 kpl) Puolikas banaani 1 kananmuna 3 rkl vehnäjauhoja 3 rkl vauvan hienoa kaurapuurojauhetta 1/4 tl eli ihan pieni ripaus leivinjauhetta 3 rkl äidinmaitoa 1 rkl ö