". kukaan ei tarvitse minua tänään.. " kuten Ilkka Alanko lauloi ihan vaan "jokunen " vuosi takaperin. Outoa kyllä, tämä biisi söi päässäni usein, kun olen lähdössä johonkin ihan ilman lapsia yksikseni. Jes, nyt on äidin vapaahetki, kukaan ei tarvitse minua tänään.. noh, ainakaan toviin. Vapaus, hetkellinenkin, täältä tullaan!
Kunkin vauvan synnyttyä olen ollut aivan päätä pahkaa rakastunut vauvaan, tuijotellut nukkuvaa pientä otusta tuhlaten näin omaa potentiaalista lepoaikaani. Ja rakastanut myös imetystä. Silti on ollut myös ehkä isoimpia vapaudentunteita maailmassa, kun olen ensi kerran päässyt jonnekin, vaikka koiran pissatukselle tai lyhyelle kauppavisiitille yksin, ilman kannettavaa tai työnneltävää seuralaista. Askel höyhenenkeveänä olen metsäpolulla NAUTTINUT siitä, että olen täysin vapaa, voin mennä mihin suuntaan haluan tai jopa rämpiä pusikossa niin päättäessäni. Kaupan hyllyllä olen valinnut tarpeettoman pitkään, otanko tomaattimurskan tölkissä vai pahvitetrassa. Tuulettunut päästäni niin että humina käy, kun joku on puhunut kaupassa kanssani vaikkapa mandariinien tuoreudesta, joku toinen aikuinen!
Vauvan kasvaessa ja alkaessa nauttimaan muualtakin kaloreitaan kuin minusta, ovat vapaahetket aina vain pidentyneet. Taaperoiässä isä pärjää jo vallan mainiosti muksujen kanssa ja äiti voi karata naisten mökkiviikonlopulle tai viikonlopuksi kylpylään. Huoletonta ja rentoa!
Poplaulajan vapaapäivä taitaa silti olla vapaampi kuin äidin. Ainakaan Äiti ei voi sanoa, että kukaan ei tarvitse minua tänään, kun kotoa soitellaan, että mihin ne koululaisen luistimet onkaan laitettu (katso luistinkaapista, se on neljättä vuotta peräkkäin edelleen se sama alahylly vasemmalta) tai käyttikö keskimmäinen eilen jo peliaikansa vai onko sitä vielä (plus että "äitiii, milloin tuu kotiin?"). Poplaulajan vapaapäivänä kukaan ei varmaan soita, juuri kun astut hotellin porekylpyyn shampanjalasin kanssa, että täällä oksennetaan. Ja viiden minuutin kuluttua, että nyt oksentaa seuraavakin. Silloin on äidinkin vaikea nauttia vapaastaan, ainakin tämän äidin, kun mieli tekee olla huolehtimassa perheestä ja olo on sekoitus levottomuutta, huonoa omaatuntoa ja huolta.
Yleensä ottaen on joku ihmeen sisäänrakennettu äitimäinen ominaisuus kaivata omaa aikaa ja kun sitä saa, tuntea kaipuuta perheen luo ja samalla huonoa omaatuntoa siitä, että on sieltä poissa. Reteästi vihellellen tehty lähtö muuttuu "mitähän ne nyt tekee?" -tyyppisiksi ajatuksiksi viimeistään, kun pää laskeutuu illalla hotellin pehmeään tyynyyn. Seuraavana päivänä naisten shoppailureissulta hankinnat on kaikki lapsille. Ravintolaa katselee sillä ajatuksella, toisinko lapseni tänne, tuossa puistossa ne varmaan viihtyisi hyvin! Tähän tehoaa vain järjestelmällinen järkeily: mies on hyvä isä ja pärjää hienosti, minulle tekee hyvää nauttia vapaudesta, huono omatunto on turhaa. Mieskään ei pode huonoa omaatuntoa poissaollessaan, miksi minä huolehdin ja vatvon turhaan?
Poplaulajan vapaapäivä on todennäköisesti vapaampi. Paitsi jos hänkin on äiti.
Kuva: genius.com |
Kunkin vauvan synnyttyä olen ollut aivan päätä pahkaa rakastunut vauvaan, tuijotellut nukkuvaa pientä otusta tuhlaten näin omaa potentiaalista lepoaikaani. Ja rakastanut myös imetystä. Silti on ollut myös ehkä isoimpia vapaudentunteita maailmassa, kun olen ensi kerran päässyt jonnekin, vaikka koiran pissatukselle tai lyhyelle kauppavisiitille yksin, ilman kannettavaa tai työnneltävää seuralaista. Askel höyhenenkeveänä olen metsäpolulla NAUTTINUT siitä, että olen täysin vapaa, voin mennä mihin suuntaan haluan tai jopa rämpiä pusikossa niin päättäessäni. Kaupan hyllyllä olen valinnut tarpeettoman pitkään, otanko tomaattimurskan tölkissä vai pahvitetrassa. Tuulettunut päästäni niin että humina käy, kun joku on puhunut kaupassa kanssani vaikkapa mandariinien tuoreudesta, joku toinen aikuinen!
Vauvan kasvaessa ja alkaessa nauttimaan muualtakin kaloreitaan kuin minusta, ovat vapaahetket aina vain pidentyneet. Taaperoiässä isä pärjää jo vallan mainiosti muksujen kanssa ja äiti voi karata naisten mökkiviikonlopulle tai viikonlopuksi kylpylään. Huoletonta ja rentoa!
Kuvs: menaiset.fi |
Poplaulajan vapaapäivä taitaa silti olla vapaampi kuin äidin. Ainakaan Äiti ei voi sanoa, että kukaan ei tarvitse minua tänään, kun kotoa soitellaan, että mihin ne koululaisen luistimet onkaan laitettu (katso luistinkaapista, se on neljättä vuotta peräkkäin edelleen se sama alahylly vasemmalta) tai käyttikö keskimmäinen eilen jo peliaikansa vai onko sitä vielä (plus että "äitiii, milloin tuu kotiin?"). Poplaulajan vapaapäivänä kukaan ei varmaan soita, juuri kun astut hotellin porekylpyyn shampanjalasin kanssa, että täällä oksennetaan. Ja viiden minuutin kuluttua, että nyt oksentaa seuraavakin. Silloin on äidinkin vaikea nauttia vapaastaan, ainakin tämän äidin, kun mieli tekee olla huolehtimassa perheestä ja olo on sekoitus levottomuutta, huonoa omaatuntoa ja huolta.
Yleensä ottaen on joku ihmeen sisäänrakennettu äitimäinen ominaisuus kaivata omaa aikaa ja kun sitä saa, tuntea kaipuuta perheen luo ja samalla huonoa omaatuntoa siitä, että on sieltä poissa. Reteästi vihellellen tehty lähtö muuttuu "mitähän ne nyt tekee?" -tyyppisiksi ajatuksiksi viimeistään, kun pää laskeutuu illalla hotellin pehmeään tyynyyn. Seuraavana päivänä naisten shoppailureissulta hankinnat on kaikki lapsille. Ravintolaa katselee sillä ajatuksella, toisinko lapseni tänne, tuossa puistossa ne varmaan viihtyisi hyvin! Tähän tehoaa vain järjestelmällinen järkeily: mies on hyvä isä ja pärjää hienosti, minulle tekee hyvää nauttia vapaudesta, huono omatunto on turhaa. Mieskään ei pode huonoa omaatuntoa poissaollessaan, miksi minä huolehdin ja vatvon turhaan?
Poplaulajan vapaapäivä on todennäköisesti vapaampi. Paitsi jos hänkin on äiti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin. :)