Karkkipäivää on meille toivottu usein. Esikoisen mieltä polttelee, kun naapurin kavereillakin lauantaisin odotettu karkkipäivä. Suurin haave olisi käyttää lauantain pleikkapeliaika karkkia syöden. Tätä kysellään meillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaikka lasten mielipiteet ja aloitteet on syytä huomioida, on tässä asia, jonka me aikuiset olemme torpanneet. Meillä ei ole karkkipäivää, ja siihen on syynsä. Osa syistä on perusteltuja, osa enemmän käytännön elämästä johtuvia.
Meillä karkkeja syödään satunnaisesti, juhlissa ja joskus kun vaikkapa vieraat tuovat karkkipussin. Karkit syödään myös jakaen, kukaan ei syö isoa pussia yksin. Silloin tällöin, hyvin harvoin kylläkin, lapset saattavat saada kauppareissulta tikkarit tai lakupatukat. He hyväksyvät "ei":n vastaukseksi ilman mutinoita, korkeintaan kysymällä, "miksi ei". Ja mielelläni perustelen, sillä uskon ja toivon, että sillä tavalla lasten oma ajattelu ja itsehillintä sitten aikuisenakin perustelee, miksi kaikkia mielitekoja ei kannata toteuttaa. Perusteluissa toistuvat samat fraasit, joiden toivon iskostuvan lasten selkärankaan: "karkit eivät ole terveellisiä, ne ovat pelkkää sokeria ja lisäaineita", "Ne eivät tee sinun kropallesi hyvää" jne. Karkkihyllyn ohittaminen kaupassa ei tee meillä tiukkaa, aiheuttaa kylläkin haaveilua karkista "jonka sitten kun saa, ostan", mutta ei kiukkua tai kerjäämistä.
Meillä ei ole karkkipäivää, koska en koe, että se meidän lapsille sopii. Se aiheuttaisi hurjan odotusarvon ja latauksen sille päivälle, kun karkkia olisi tulossa. Todennäköisesti (ja kokemukseni perusteella) myös sen, että karkkia syötäisiin enemmän, kuin edes mieli tekee. Ylensyöntiä siivittää ajatus siitä, miten seuraavan kerran karkkia saa "vasta" viikon päästä. Se ei kannusta lopettamaan syömistä, kun mieliteko lakkaa ja siirtämään osaa karkeista säilöön. Syömisen lopettaminen nälän, tai karkin kohdalla mieliteon, loppuessa on tärkeä taito maailmassa, jossa tarjontaa kaikesta on liikaa.
Toisekseen, tykkään leipoa. Mutten suunnitella :D. Eli meillä leivotaan "mitäkaapistalöytyy" -metodilla silloin, kun sattuu huvittamaan. Jostain syystä itse asiassa ahdistun, jos liiaksi alan suunnitella vaikkapa leipomista, jolloin homma ei pysy mukavana. En voi mitenkään tähdätä leipomisia aina niille päiville, kun on herkkujen aika (jos karkkipäivä nyt leivonnaisiakin koskee?). Lisäksi haluan jakaa lapsille sen nautinnon, kun kotona leivotaan ja saa sitä tuoretta herkkua maistaa.
Seuraava syy on vielä arkisempi, me emme jaksa lähteä kauppaan tiettynä päivänä karkkiostoksille, vain siksi, koska on karkkipäivä. Toki voisi ennakoida, mutta sittenhän ne karkit vasta polttelisivatkin. Emme jaksa edes ennakoida..
Lisäksi toivon, että pojat oppisivat maltillista herkuttelua, ei mitään 300 gramman karkkipusseja kerralla vaan ihan maksimissaan se sata grammaa, mielellään alle. Eikä mitenkään välttämättä kerran viikossa, välillä voi tulla pidempiäkin taukoja. Joulun jälkeen tosin herkkuja kysellään KOKO ajan.. Sokerikoukkuun on helppo juuttua, ja vanhemman tehtävä on vetää lapsi pois siitä suosta.
Alle kouluikäisten kanssa on tässä kohdin vielä niin helppoa. Edelleen mua hymyilyttää, kun pienten lasten vanhempien kuulee kertovan, miten aikovat pitää lasta sokerittomana ja "karkkia ei ainakaan tule ikinä" -lauseita. Hymyilyttää, koska tunnistan aiemman itseni. Lasten kasvaessa sokerin rajoittamisen haastekin välttämättä kasvaa, huolimatta hienoista ajatuksista pienten lasten vanhempina. Silti nuo ajatukset toki ovat tärkeitä, pienen lapsen vanhempana, etenkin esikoisen kanssa, sitä etsii linjaa mitä kulkea, ja tietty ehdottomuus kuuluu siihen vaiheeseen. Niin ne linjat on helpompi vetää. Lasten kasvaessa mustavalkoiset linjat alkavat saada harmaita sävyjä, ja lapset ne vasta alkavatkin niitä linjoja venytellä.
Ärsyttävän haastavaa tämä sokerin saamisen kontrollointi (ihan samoin kuin peliaika..), etenkin lasten kasvaessa. Helpompaa olisi höllätä linjaa. Rakkautta on myös kiristää sitä tarvittaessa. Kaikesta vastaanjumputuksesta ja monkumisesta huolimatta. Se on sitä vanhemmuutta.
Opetanko lapsille siis karkkipäivättömyydellä ahmimista vai itsehillintää? Toivottavasti jälkimmäistä! Uskon, että meidän lapsille karkkipäivät opettaisivat ensimmäistä, ja siksi niitä ei rutiininomaisesti ole.
Herkullista tammikuuta, karkkipäivillä tai ilman!
 |
| kuva: Pixabay.com |
Periaatteelliset perustelut...
Mielipiteitä puolesta ja vastaan löytyy kuten kaikista muistakin aiheista. Hammashoidon puoli puhuu karkkipäivän puolesta. On parempi herkutella kerran viikossa, kuin jatkuvasti vähän. Toisaalta näinkin, mutta voidaan myös pohtia, onko tämä asia aina aina jommin kummin? Että jos karkkipäivää ei ole, niin muksut vetävät karkkia pitkin viikkoa, napostellen jatkuvasti?Meillä karkkeja syödään satunnaisesti, juhlissa ja joskus kun vaikkapa vieraat tuovat karkkipussin. Karkit syödään myös jakaen, kukaan ei syö isoa pussia yksin. Silloin tällöin, hyvin harvoin kylläkin, lapset saattavat saada kauppareissulta tikkarit tai lakupatukat. He hyväksyvät "ei":n vastaukseksi ilman mutinoita, korkeintaan kysymällä, "miksi ei". Ja mielelläni perustelen, sillä uskon ja toivon, että sillä tavalla lasten oma ajattelu ja itsehillintä sitten aikuisenakin perustelee, miksi kaikkia mielitekoja ei kannata toteuttaa. Perusteluissa toistuvat samat fraasit, joiden toivon iskostuvan lasten selkärankaan: "karkit eivät ole terveellisiä, ne ovat pelkkää sokeria ja lisäaineita", "Ne eivät tee sinun kropallesi hyvää" jne. Karkkihyllyn ohittaminen kaupassa ei tee meillä tiukkaa, aiheuttaa kylläkin haaveilua karkista "jonka sitten kun saa, ostan", mutta ei kiukkua tai kerjäämistä.
Meillä ei ole karkkipäivää, koska en koe, että se meidän lapsille sopii. Se aiheuttaisi hurjan odotusarvon ja latauksen sille päivälle, kun karkkia olisi tulossa. Todennäköisesti (ja kokemukseni perusteella) myös sen, että karkkia syötäisiin enemmän, kuin edes mieli tekee. Ylensyöntiä siivittää ajatus siitä, miten seuraavan kerran karkkia saa "vasta" viikon päästä. Se ei kannusta lopettamaan syömistä, kun mieliteko lakkaa ja siirtämään osaa karkeista säilöön. Syömisen lopettaminen nälän, tai karkin kohdalla mieliteon, loppuessa on tärkeä taito maailmassa, jossa tarjontaa kaikesta on liikaa.
 |
| Kuva:Pixabay.com |
...ja käytännön syyt
Käytännön syyt ovat vähemmän suureellisia. Itsekin tykkään herkutella silloin tällöin enemmän itseäni kuunnellen kuin tiettyä päivää odottaen. Minulle sopii tapa ottaa ruuan päälle jälkiruokaa, tai syödä välipala-aikaan kahvin kanssa pulla. Isommilta lapsilta on jo vaikea kieltää herkun ottamista, kun aikuinen nautiskelee vieressä. Pienempien kanssa se toki onnistuu. Meillä etenkin esikoinen oli pitkään herkuttelematta karkeilla, kun vain kerroimme niiden olevan "aikuisten" juttu. Yhden kanssa se oli helppoa. Toisen kohdalla ei niinkään ;).Toisekseen, tykkään leipoa. Mutten suunnitella :D. Eli meillä leivotaan "mitäkaapistalöytyy" -metodilla silloin, kun sattuu huvittamaan. Jostain syystä itse asiassa ahdistun, jos liiaksi alan suunnitella vaikkapa leipomista, jolloin homma ei pysy mukavana. En voi mitenkään tähdätä leipomisia aina niille päiville, kun on herkkujen aika (jos karkkipäivä nyt leivonnaisiakin koskee?). Lisäksi haluan jakaa lapsille sen nautinnon, kun kotona leivotaan ja saa sitä tuoretta herkkua maistaa.
Seuraava syy on vielä arkisempi, me emme jaksa lähteä kauppaan tiettynä päivänä karkkiostoksille, vain siksi, koska on karkkipäivä. Toki voisi ennakoida, mutta sittenhän ne karkit vasta polttelisivatkin. Emme jaksa edes ennakoida..
 |
| Kuva: Pixabay.com |
Lisäksi toivon, että pojat oppisivat maltillista herkuttelua, ei mitään 300 gramman karkkipusseja kerralla vaan ihan maksimissaan se sata grammaa, mielellään alle. Eikä mitenkään välttämättä kerran viikossa, välillä voi tulla pidempiäkin taukoja. Joulun jälkeen tosin herkkuja kysellään KOKO ajan.. Sokerikoukkuun on helppo juuttua, ja vanhemman tehtävä on vetää lapsi pois siitä suosta.
Alle kouluikäisten kanssa on tässä kohdin vielä niin helppoa. Edelleen mua hymyilyttää, kun pienten lasten vanhempien kuulee kertovan, miten aikovat pitää lasta sokerittomana ja "karkkia ei ainakaan tule ikinä" -lauseita. Hymyilyttää, koska tunnistan aiemman itseni. Lasten kasvaessa sokerin rajoittamisen haastekin välttämättä kasvaa, huolimatta hienoista ajatuksista pienten lasten vanhempina. Silti nuo ajatukset toki ovat tärkeitä, pienen lapsen vanhempana, etenkin esikoisen kanssa, sitä etsii linjaa mitä kulkea, ja tietty ehdottomuus kuuluu siihen vaiheeseen. Niin ne linjat on helpompi vetää. Lasten kasvaessa mustavalkoiset linjat alkavat saada harmaita sävyjä, ja lapset ne vasta alkavatkin niitä linjoja venytellä.
Ärsyttävän haastavaa tämä sokerin saamisen kontrollointi (ihan samoin kuin peliaika..), etenkin lasten kasvaessa. Helpompaa olisi höllätä linjaa. Rakkautta on myös kiristää sitä tarvittaessa. Kaikesta vastaanjumputuksesta ja monkumisesta huolimatta. Se on sitä vanhemmuutta.
Opetanko lapsille siis karkkipäivättömyydellä ahmimista vai itsehillintää? Toivottavasti jälkimmäistä! Uskon, että meidän lapsille karkkipäivät opettaisivat ensimmäistä, ja siksi niitä ei rutiininomaisesti ole.
Herkullista tammikuuta, karkkipäivillä tai ilman!
Kommentit
Lähetä kommentti
Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin. :)