Siirry pääsisältöön

Ihania löytöjä suosikkikirppiksiltä 💖 (ja kirppissuosituksia Tampereen seudulta)

Lastenvaatteiden kohdalla kirppikset on aivan ehdoton juttu! Etenkin, mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Vauvavuonna tuntuu hullulta maksaa kymmeniä euroja jostain vaatteesta, joka mahtuu päälle vain muutaman kerran. Vaikka vaate olisi kotimainen, ekologinen ja eettinen, niin silti sen uutena ostaminen on itselleni iso kynnys. Onneksi jotkut ostavat, ja vievät kirppiksille 😊. Lisäksi kolmannen lapsen kohdalla toki iso osa vaatteista tulee tuttavilta, jotka huokaavat helpotuksesta saadessaan ylimääräiset vaatteet nurkista pyörimästä. Toki idea on sama kuin kirppiksillä tässäkin kierrätyksessä.

Nämä ihanuudet löytyivät Tampereen Minipandasta, yhteishintaa tuli 15 euroa. Varastoon vielä, ovat kokoa liian isoja meidän tytsylle.

MINIPANDA Linnainmaan Citymarketin yhteydessä on yksi suosikeistani. Lisäksi tämä on helposti käytävissä, vaikka olisi vain ohikulkumatkalla, sillä moottoritie kulkee aivan vieressä, eikä keskusta-alueelle tarvitse ajella. Lisäksi on meidän ns. lähikirppari, joten usein tulee käytyä.

Minipanda on ihanan valoisa ja kaunis, joka merkkaa minulle yllättävän paljon; paljon helpommin tulee lähdettyä mieluisan olokseen paikkaan, kuin pimeään ja kolkon oloiseen. Minipandassa on myös kiva vauvanhoito- ja syöträmishuone plus pieni leikkitila isommille. 

Lähes aina täällä käydessäni merkkivaatteita on melko paljon myynnissä, mutta hinnatkin ovat aika käytetynkin oloisissa mm. Minirodineissa jne. usein aika pöyristyttäviä. Toki varmasti löytyy ihmisiä, jotka ovat yli kahtakymppiä valmiita trikoo- tai collegepaidoista maksamaan, kun merkki ja kuosi ovat juuri ne himoitut. Eli kannattaa ilmeisesti pyytää!

Tästä setistä osa Minipandasta ja osa Pirkan Kirpputorilta. Tästä setistä maksoin yhteensä 12 e.

Noshin mekko fb-kirppikseltä 12e posteineen, juhlamekko Pirkan kirppikseltä 4e, kengät Minipandasta 5e, Newbieneule Pirkan kirppikseltä 2,50 e.

PIRKAN KIRPPUTORIKESKUS sijaitsee Kangasalan Prisman vieressä, aivan Lahden motarin vieressä. Tännekin on todella helppo siis tulla! Paikka on hurja iso, myynnissä kaikkea laidasta laitaan, tunti ja parikin menee helposti. Täälläkin on ihan siisti lastenhoitohuone, jossa mukavat tuolit vaikka imetykseen. Isommille on leikkipaikka, tosin usein aika likaisen oloinen isosta kävijämäärästä johtuen. Vaikken kovin hysteerinen käsienpesittäjä olekaan, niin täällä käymisen jälkeen kannattaa kädet pestä..

Plussaa on se, että täältä tekee todella löytöjä! Merkkivaatteita saattaa löytää ihan kirppishinnoilla. Tosin hiljattain perustetulla lastenvaatepuolella saattaa vähän hinnakkaampiakin löytyä. Muutoin lastenvaatepuoli on mukavan valoisa ja kivasti muusta erotettu. Kannattaa ehdottomasti käydä! Täältä en muista lähteneeni ehkä ikinä ilman ostettavaa. Miinuksena ruuhka-aikoina muodostuvat jonot, mutta nekin yleensä kulkevat sukkelasti (ellei joku päätä juuri silloin tilittää pöytäänsä..).

FB-KIRPPIKSISTÄ suosikkejani ovat NOSH-kirppis, METSOLA-kirppis, RENTO NEWBIE-kirppis ja nämä paikalliset oman asuinalueen ja -seudun kirput. Liityin hetki sitten myös muutamalle GUGGUU, VIMMA jne. kirppiksille, mutta niissä hinnat ovat jättäneet minut vielä 
selailutasolle.

Jännä juttu omassa kirppiskäyttäytymisessäni on se, että huomaan helposti maksavani FB-kirpuilla tuotteesta enemmän, kuin LIVE-kirpuilla. Tähän olen nyt koettanut kiinnittää huomiota molemmin puolin. 

Kirppujen vannoutuneena ystävänä olen kiitollinen siitä, että ihmiset jaksavat nähdä vaivaa ja myydä hyviä vaatteita pienellä rahalla (yleensä). Itse etsin aina ehdottoman hyväkuntoista. Tämä ajaa myös merkin ohi, en itse maksaisi mistään merkistä, jos vaate on kauhtunut, nukkainen, rikki vähänkään tai tahrainen. Toisena ominaisuutena tulee käytännöllisyys ja tuleva mahdollinen käyttöaste; käyttääkö lapsi vaatetta, onko se mukava päällä, onko kuosi ja väri käyttöön sopivat (esim. valkoisia hyvin harkiten, en halua joutua varomaan lasten tekemisiä vaatteen vuoksi tai vaihtamaan vaatetta ruualle tms.). Toki kuosi ja vaatteen ulkonäkökin ovat tärkeitä. Lisäksi hinnan pitää olla suhteessa hyvä.

Ja mikä tärkeintä, kirppiksillä on mukava kierrellä ja se löytämisen ilo vastaa vähän samaa, kuin mitä saan loppukesästä ja syksystä sienimetsältä! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP3 Virpomisvitsan koristeet pääsiäisenä 2018

Joka vuosi ajattelen, että tämä vuonna tehdään vitsat ajoissa. Joka vuosi ne tehdään hiki hatussa illalla ennen virpomisaamua. Ja perinteistähän ei luovuta, joten tänään paperisilppu lentää ja EriKeeperiä löytyy jännittävistä paikoista meidän keittiössä (koska askarrellaan tässä perhekokoon suhteutettuna pienehkössä keittiössä). Höyhenet laitoin boikottiin eettisistä syistä, koska se valinta on helppo tehdä. Höyhenet on helppo jättää pois, eivätkä valmiit vitsat itke niiden perään. Sitä paitsi olen aina inhonnut niiden kiinnittämistä! Rautalankaa on lasten kanssa hankala kieputtaa, käytännössä sen teen aina minä, ja teipillä kiinnitetyt löytyvät virpomisreitiltä oksien jääden täyteen läpinäkyvää teippiä. Tänä vuonna meillä TOP 3 koristeeksi vitsoihin päätyivät: 1. Taitellut haitaramadot, tai ajankohtaisemmin karvamadot: Haitarimato tehdään liimaamalla kaksi paperisuikaletta L-kirjaimen muotoon ja sitten taittelemalla vuorotellen suikale toisen päälle. Loppuun taas tilkka li

Rusetti-piñata ja helppo rusetinsolmimisohje

Ystäväni lapsella on tyttären 5-v synttäriteemana hauskasti rusetti. Tein sankarille lahjaksi paperimassasta piñatan, jonka hajoittamisesta omat lapset ovat koko tekoprosessin ajan haaveilleet. "Äiti, saanko lyödä ton mäsäksi?" on ollut usein kysytty kysymys viikon ajan, kun tämä on eri vaiheissaan ja työvälineineen "koristanut" meidän keittiönpöytä.  Aiemmin olen tehnyt jo jutun  omien lasten lohikäärme- ja autopiñatoista . Näitä on hauska tehdä! Piñata on koristeltu ruseteilla ja kultahileellä. Sisällöksi valitsin tällä kertaa kettukarkit ja pienet vaahtokarkit. Jätin ne pusseihinsa, mutta tein pusseihin pienet raot, jotta ilma pääsee ulos ja näin sain karkkipussit pienemmästä raosta mahtumaan piñatan sisään. Tästä piñatan teko alkaa: Erikeeperiä sekoitettuna lämpimään veteen, johon kastetaan sanomalehden suikaleet. Tämän jälkeen ne liimaillaan puhalletun ilmapallon päälle. Pallo kannattaa laittaa esim. rasian päälle, jottei se liimaudu pöytään. Tein ka

Sormiruokailijan äidinmaitoiset omenapiirakat

Tätä reseptiä varten tein pari epäonnistunuttakin kokeilua, jotka nekin kyllä upposivat meidän hyvin syövän pikkuneidin suihin hyvällä ruokahalulla. En ollut kuitenkaan itse tyytyväinen koostumukseen, mutta tämä kehittely tuntui nyt tuottavan tulosta. Varmasti olisin löytänyt ihan hyvän reseptin netin syövereistäkin, sillä tuskin olen ihan ainoa sormiruokakokkailija, mutta oikeasti minulle on helpompi nopeasti ruuan tekemisen ohessa testata äkkiseltään omaa päähänpistoani, kuin paneutua tutkimaan nettiä. Vähän oudoltahan tämä näin kirjoitettuna näyttää, mutta näin se vain on 😁. Muffinsseista tuli ihanan kuohkeita ja aidon muffinssin oloisia 😍. Ohje on tietysti sokeriton ja tehty mihinkäs muuhun, kuin omaan äidinmaitooni, jota pakastimesta kovaa vauhtia koetan hyötykäyttää. Omenamuffinssit äidinmaitoon  (n. 4 kpl) Puolikas banaani 1 kananmuna 3 rkl vehnäjauhoja 3 rkl vauvan hienoa kaurapuurojauhetta 1/4 tl eli ihan pieni ripaus leivinjauhetta 3 rkl äidinmaitoa 1 rkl ö