Siirry pääsisältöön

Lippulappushow, unohtuneet eväät ja vääränkokoiset pastillirahat; Tästä kukaan ei varoita etukäteen!

Kolme lasta on jo niin monta, etteivät kädet enää yhdellä ihmisellä riitä, kirjaimellisestikaan. Puhumattakaan päästä, siis aivoista: KUKAAN ei kertonut etukäteen, miten tuskaisen päätä hajoittavaa on lasten kasvaessa muistaa palauttaa tiesmitkä lippulaput ja kyselykaavakkeet allekirjoituksineen päikkyyn/kerhoon/kouluun/harrastukseen (pahimmillaan niihin kaikkiin samalla viikolla) , muistaa tarkistaa urheiluvälineiden koot, hankkia uudet ja pakata yhdelle mukaan luistimet, toiselle sukset ja ai niin, eväät (paniikkiaamukierros kaupan kautta), muistaa vaihtaa pissapyykki reppuun uusiin varavaatteisiin, muistaa maksaa yhden pastillimaksu nimenomaan kahden euron kolikolla ja toisen sirkusretki nimenomaan vitosen setelillä jne. samaan aikaan kun vauva tekee läpilörtsyt turvakaukaloon ja itkee toki tukalaa oloaan, kuten kuka tahansa vastaavassa tilanteessa tekisi. Samalla koululainen soittaa nyyhkien, että pillimehu ei muistettu laittaa evääksi ja sellainen PITI olla (Jaaaaaaaa kaupan kautta kierros koululle haisevan vauvan kanssa) ja peräkontin avatessa saa todeta kerholaisen ulkohousujen jääneen autoon (nooooooo vielä sit kerhon kautta..). 

Oikeasti, kyllähän tähän on varmaan olemassa joku ratkaisu, jokin yksin tätä viemis-, tuomis- ja muistamisrumbaa hoitavaa äitiä helpottava ratkaisu, jonka järjestelmällinen rutiini-ihminen toistaa joka päivä pitäkseeen pakan kasassa. Rehellisesti sanottuna olen niin kateellinen, kun en ole sellainen. 

Oma ratkaisuni olisi hankkia jäätävän iso auto, jonka takakontti olisi jatkuvasti täynnä eri kokoisia vaatteita eri säätiloihin, urheiluvälineitä uimapuvuista suksiin ja luistelukypäriin, ikuisesti säilyviä eväitä ja pillimehuja, vaippoja, kyniä lippulappujen välitöntä täyttämistä varten sekä purkillinen kahden euron kolikoita ja lompakollinen viiden euron seteleitä. Käytännössä tämä olisi bussi. Bussin ovissa olisi hyvä olla myös tunnistimet, jotka ilmoittavat, jos koululainen yrittää sisään open vanhemmille tarkoitettu lippulappu mukanaan. Silloin sen lappuisen huomaisi heti, eikä kahden viikon päästä. 

Kunnia kaikille suurperhettä pyörittäville! Meillä on kuitenkin vasta kolme. Ja omaan päähäni ei taida kyllä enempää mahtua! 😁 Edellä mainittu on vain pintaraapaisu aamusta, pää joutuu pyörittämään tätä toki iltaan saakka. Mutta tämäkin jo hengästyttää, joten lopetan kirjoittamisen ja taidan mennä opettelemaan niitä elämää helpottavia rutiineja ja valmistelemaan aamulähtöä. 😂

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOP3 Virpomisvitsan koristeet pääsiäisenä 2018

Joka vuosi ajattelen, että tämä vuonna tehdään vitsat ajoissa. Joka vuosi ne tehdään hiki hatussa illalla ennen virpomisaamua. Ja perinteistähän ei luovuta, joten tänään paperisilppu lentää ja EriKeeperiä löytyy jännittävistä paikoista meidän keittiössä (koska askarrellaan tässä perhekokoon suhteutettuna pienehkössä keittiössä). Höyhenet laitoin boikottiin eettisistä syistä, koska se valinta on helppo tehdä. Höyhenet on helppo jättää pois, eivätkä valmiit vitsat itke niiden perään. Sitä paitsi olen aina inhonnut niiden kiinnittämistä! Rautalankaa on lasten kanssa hankala kieputtaa, käytännössä sen teen aina minä, ja teipillä kiinnitetyt löytyvät virpomisreitiltä oksien jääden täyteen läpinäkyvää teippiä. Tänä vuonna meillä TOP 3 koristeeksi vitsoihin päätyivät: 1. Taitellut haitaramadot, tai ajankohtaisemmin karvamadot: Haitarimato tehdään liimaamalla kaksi paperisuikaletta L-kirjaimen muotoon ja sitten taittelemalla vuorotellen suikale toisen päälle. Loppuun taas tilkka li

Rusetti-piñata ja helppo rusetinsolmimisohje

Ystäväni lapsella on tyttären 5-v synttäriteemana hauskasti rusetti. Tein sankarille lahjaksi paperimassasta piñatan, jonka hajoittamisesta omat lapset ovat koko tekoprosessin ajan haaveilleet. "Äiti, saanko lyödä ton mäsäksi?" on ollut usein kysytty kysymys viikon ajan, kun tämä on eri vaiheissaan ja työvälineineen "koristanut" meidän keittiönpöytä.  Aiemmin olen tehnyt jo jutun  omien lasten lohikäärme- ja autopiñatoista . Näitä on hauska tehdä! Piñata on koristeltu ruseteilla ja kultahileellä. Sisällöksi valitsin tällä kertaa kettukarkit ja pienet vaahtokarkit. Jätin ne pusseihinsa, mutta tein pusseihin pienet raot, jotta ilma pääsee ulos ja näin sain karkkipussit pienemmästä raosta mahtumaan piñatan sisään. Tästä piñatan teko alkaa: Erikeeperiä sekoitettuna lämpimään veteen, johon kastetaan sanomalehden suikaleet. Tämän jälkeen ne liimaillaan puhalletun ilmapallon päälle. Pallo kannattaa laittaa esim. rasian päälle, jottei se liimaudu pöytään. Tein ka

Sormiruokailijan äidinmaitoiset omenapiirakat

Tätä reseptiä varten tein pari epäonnistunuttakin kokeilua, jotka nekin kyllä upposivat meidän hyvin syövän pikkuneidin suihin hyvällä ruokahalulla. En ollut kuitenkaan itse tyytyväinen koostumukseen, mutta tämä kehittely tuntui nyt tuottavan tulosta. Varmasti olisin löytänyt ihan hyvän reseptin netin syövereistäkin, sillä tuskin olen ihan ainoa sormiruokakokkailija, mutta oikeasti minulle on helpompi nopeasti ruuan tekemisen ohessa testata äkkiseltään omaa päähänpistoani, kuin paneutua tutkimaan nettiä. Vähän oudoltahan tämä näin kirjoitettuna näyttää, mutta näin se vain on 😁. Muffinsseista tuli ihanan kuohkeita ja aidon muffinssin oloisia 😍. Ohje on tietysti sokeriton ja tehty mihinkäs muuhun, kuin omaan äidinmaitooni, jota pakastimesta kovaa vauhtia koetan hyötykäyttää. Omenamuffinssit äidinmaitoon  (n. 4 kpl) Puolikas banaani 1 kananmuna 3 rkl vehnäjauhoja 3 rkl vauvan hienoa kaurapuurojauhetta 1/4 tl eli ihan pieni ripaus leivinjauhetta 3 rkl äidinmaitoa 1 rkl ö